Feminiinisyys, maskuliinisuus sekä tasa-arvo ovat ajatuksia, mielipiteitä sekä tunteita herättäviä sanoja ja niillä on hyvinkin erilainen merkitys eri ihmisille. Meissä jokaisessa on sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä tai ominaisuuksia. Miten ne ymmärrämme ja miten niitä käytämme, onkin sitten eri asia. Kuvaan tässä blogissa omia ajatuksiani, omaa matkaani arvostaa itseäni tasa-arvoisesti suhteessa muihin.
Miehen ja naisen välinen suhde on aikoinaan ollut minulle monimutkainen käsite. En aina oikein edes tiennyt mitä se itselleni tarkoittaa. Tasa-arvo sen sijaan on mielestäni helpompi käsite. Kaikki olemme sisimmästämme samanlaisia. Miksipä joku ihminen olisi toista arvokkaampi vain jonkin ulkoisen asian tai tekemistensä vuoksi? Jonkin ihmisen teko voi olla arvokas, mutta ei se tee ihmistä toista arvokkaammaksi.
Renkaiden vaihto ja hiusten letitys
Naisen ja miehen tekemisistä ajattelen, että kumpi vaan voi vaihtaa autonrenkaat, puhdistaa tukkeutuneet kylpyhuoneen putket, letittää tytön tukan, leipoa pullaa. Listaa töistä, joissa on jonkinlainen miehinen tai naistentyön kaiku, voisi jatkaa pitkään. Kuitenkaan mielestäni mikään työ sinänsä ei ole jommankumman sukupuolen työ. Mielestäni ei ole kyse tasa-arvosta, jos työt jaetaan sukupuolen ajatuksella ”näin kuuluu tehdä tai näin on aina tehty”. Jos taas esimerkiksi parisuhteessa asiat tehdään syystä, että ne tuntuvat molemmista hyvältä ja luontevalta, niin silloin asiat ovat tasa-arvoisia. Silloin sukupuolella ei ole väliä. Eihän samansukupuolistenkaan parisuhteessa jätetä asioita tekemättä vain siitä syystä, että joku asia ”kuuluu tietyn sukupuolen edustajalle”.
Hämmennys yhteiskunnan roolimalleista
Itse olen saanut kotoa erittäin hyväksyvän kasvatuksen. Äidilläni oli maailman suurin ja hyväksyvin sydän. Hän hyväksyi kaikki juuri sellaisena kuin kukin oli. Kun isäni kuoli ollessani hyvin nuori, elin ristiriitaisessa olotilassa pitkään. Koin ristiriitaa kotoa saamani hyväksyvän kasvatuksen ja sen kuvan välillä, jonka yhteiskunta antoi miesten maailmasta. Tässä kuvassa miehet ovat kovia, heidän tulee kestää, he eivät näytä tunteitaan eikä vaikeista asioista puhuta. Omat arvoni hyväksyntä, rehellisyys, tasa-arvo ja yhteiskunnan hyvinkin vahva ja voimakas käsitys maskuliinisuudesta, eivät sopineet yhteen. En oikein osannut itse olla tuollainen vahva sekä voimakas ja päättää asioista yksin. En siis osannut ”asettua tuollaiseen rooliini” ollakseni tasa-arvoinen miesten kanssa. Nuorena en tiennyt miten miesten kanssa ”tulee käyttäytyä”. Tämä ristiriita sai minut usein tilanteeseen, jossa itse asetin miehet korkeammalle ja itseäni arvokkaammaksi. Oli helpompi alentaa itsensä heikompaan asemaan, kuin olla kaiken tuon ”miehen tulee olla vahva ja kova” mielikuvan tasolla, saatikka yläpuolella ja käyttää valta-asemaa hyväkseen.
Elämässäni olen miettinyt, mikä meistä tekee arvokkaita. Yhteiskunnassa ja eri kulttuureissa arvostetaan eri asioita. Meidän kulttuurissamme arvostetaan usein ihmisiä heidän saavutustensa perusteella. Itse haluan nähdä jokaisen ihmisen omana persoonana. Meistä jokaisella on oma arvomme. Se ei ole mitattavissa saavutuksilla. Oma äitini näytti minulle esimerkkiä tästä. Hän ei luonut upeaa uraa, eikä hän kerännyt miljoonia. Silti hänen elämänsä oli erittäin rikasta ja hän oli äärimmäisen arvostettu ja vastavuoroisesti hän arvosti kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Hän sai myös lähteä viimeiselle matkalleen arvoisellaan tavalla, Tuomiorovasti Marja Heltelän siunaamana Helsingin Tuomiokirkossa. Tuohon äidiltäni saamaan roolimalliin pohjaten, olen työstänyt tunteeni heikommasta minästä suhteessa muihin ihmisiin tai miehiin. Tänä päivänä on kummallista edes ajatella kysymystä: ”Miksi miehet olisivat arvokkaampia kuin naiset tai toisinpäin?” Ehkä ontuva esimerkki, mutta mitä jos esitettäisiin kysymys: ”Miksi banaani on parempi kuin omena?”. Voihan kahta hedelmää toki vertailla ja toinen voi olla esim. ravintoarvoltaan erilainen kuin toinen, mutta miksi se tekisi toisesta toista arvokkaamman?
Oppiani tasavertaisuudesta koeteltiin
Taannoin sain mahdollisuuden kokea konkreettisesti kasvuni ja oman itseni arvostuksen. Olin menossa kokoukseen ainoana naisena useamman itseäni 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Matkalla kokoukseen muistin miltä minusta tuntui aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa. Tuolloin kauan sitten olin ikään kuin pienentänyt itseni ja vastannut kysymyksiin, jos minulta jotain kysyttiin. Tilanteessa en kuitenkaan kertonut omaa mielipidettäni, koska ajattelin, ettei mielipiteeni välttämättä ollut niin arvokas. Ajattelin, etten ole niin tärkeä ja asetin itseni alempiarvoiseksi kuin muut.
Nyt olin tilanteessa, jossa olin menossa kokoukseen tasa-arvoisena, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Uskoin myös rehellisyyden olevan kaikkien arvostama arvo. Kokouksessa käsiteltäisiin naishenkilön epärehellisestä ja epäoikeudenmukaista käytöstä itseäni kohtaan. Istuessani keskustelemassa hankalasta tilanteesta, keskityin asiaan. En millään tavalla arvottanut meistä ketään eriarvoiseksi suhteessa toisiin. Kerroin selkeästi ja vahvasti vain oman asiani. Esitin selkeät faktat, tunteiden tai kokemusten kertomiselle ei ollut tarvetta.
Maskuliinisuuden jyräys
Tuntui oudolta olla kokouksessa kertomassa itsestäänselviä faktoja sopimuksista ja vakiintuneista käytännöistä. Miksi näitä tarvitsi erikseen edes käydä läpi? Koska valta-asemassa itseeni nähden oleva henkilö oli kiistänyt faktat, halusin korjata asian. Yllätyksekseni faktoja ei katsottu päteviksi, vaan rehellisyyteni kyseenalaistettiin. Kokouksen jälkeen sain sähköpostiviestin, jossa todettiin asia tuomitun minua vastaan. Ainoastaan puolueettomalla tuomioistuimella on valta tuomita asioita todisteiden pohjalta. Kuitenkin sanaa tuomio käytetiin minun kohdallani. Tämän päätöksen koin maskuliinisuuden jyräyksenä, sekä naisen että miesten valta-aseman väärinkäyttönä. Päätös oli tehty voimaa ja vahvuutta käyttäen, faktoja huomioimatta.
Tyyneyttä, rohkeutta, viisautta
En edelleenkään hyväksy saamaani vastausta, epärehellisyyttä enkä toimintatapaa, jolla asia hoidettiin. Faktoja ei uskottu, vaan päätös oli tehty maskuliinista valtaa väärinkäyttäen. Aikani vastausta mietittyäni, päätin kuitenkin hyväksyä tämän tilanteen. Vaikken jatkanut asian korjaamista ja vaatinut oikeutta, koin toimineeni omien arvojeni mukaisesti. En tehnyt päätöstä luovuttamalla, vaan olin tuonut faktat rehellisesti esiin. Olin tyytyväinen rohkeudestani ottaa asia puheeksi ajaen oikeudenmukaisuutta. Päätökseni lopettaa oli viisautta ja pystyin todeta tyynesti, etten tässä kohtaa voi asialle tehdä enempää.
Tasa-arvo kuuluu kaikille
Elämä tuo eteen uusia mahdollisuuksia ja niiden keskellä päätösten tekeminen helpottuu, kun kuuntelee sydäntään ja pohjaa päätökset ja tekemisensä arvoihin. Samankaltaiset arvot jakava ihminen tuli osaksi elämääni reilu vuosi sitten. Tätä blogia kirjoittaessani, tiesin olevani lähdössä häntä tapaamaan ja keskustelemaan tasa-arvosta. Ajatukseni siirtyi hetkeksi tulevaan kahvihetkeen hänen kanssaan. Siinä hetkessä huomasin tasa-arvoisuutemme olleen aina itsestään selvää. En koskaan ajatellut meidän olevan eriarvoisia toistemme suhteen. Hän on puhunut paljon ja pitkään tasa-arvosta, erityisesti miesten tasa-arvosta, nuorten miesten syrjäytymisestä, miesten ennenaikaisista syistä kuolemaan ja monista muista tasa-arvoasioista.
Tänä lauantaina sain kunnian istua hänen kanssaan puhumassa tasa-arvosta ja rakkaudesta. Pöydän ääressä istui kaksi, yli neljäkymmentä vuotta täysin eri matkaa kulkenutta ihmistä, mies ja nainen. Lyhyen ystävyytemme aikana olemme todenneet jakavamme samanlaisen käsityksen tasa-arvosta. Tasa-arvo kuuluu kaikille. Tämä upea tasa-arvoa kunnioittava mies on arvostettu ja useasti palkittu dokumenttielokuvaohjaaja Joonas Berghäll.
Kiitos Joonakselle, kaikesta hänen jo tähän mennessä tekemästään työstä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen. Itseäni taas kiitän tutustumisesta omaan itseeni. Ilman itseni arvostusta, en olisi uskaltanut osallistua dokumenttielokuvan Miehiä ja poikia kuvauksiin. Jos taas olisin jättänyt käyttämättä tämän mahdollisuuden, en olisi tutustunut Joonakseen. Kun uskaltaa avata elämässään uusia ovia, on mahdollista kokea elämässään asioita, joiden ei todellakaan olisi uskonut tulevan omalle kohdalle.
