Rohkeana ja paljaana, kutreineni ja kurveineni

Oletko saanut kokea sellaista läsnäoloa, jossa tunnet yhtä aikaa itseni sensuelliksi, kauniiksi, upeaksi, vahvaksi ja herkäksi? Minä sain kokea tuon kaiken. Tuossa hetkessä ajattelin niitä kulkemiani polkuja, joita en missään tapauksessa haluaisi elää ja kokea uudestaan. Samaan aikaan mielessäni oli kaikki se hyvä mitä elämässäni on. Eletty elämä ja kokemukset ovat rakentaneet minusta samaan aikaan rohkean ja herkän. Juuri sellaisen ihmisen, joka tuossa hetkessä ja tänä päivänä olen. Aito.

Pelko johti muutokseen ja rohkeuteen

”Oletpa sinä rohkea, voi miten rohkeasti olet tarttunut tilanteeseen ja uskaltanut astua muutokseen!” Tämän kaltaisia kommentteja kuulin useita ollessani alkoholistien läheisten minnesotamallisella hoitojaksolla. Olin juuri kertonut elämäntarinani syyskuusta 1973 syyskuuhun 2016. En oikein ymmärtänyt, kun minun sanottiin olevan rohkea. Itse koin, että asiat oli tehtävä, koska niiden kanssa ei vaan voinut enää elää. En minä ollut mielestäni rohkea. Olin tehnyt elämässäni suuriakin muutoksia, koska oli pakko. Pelko ajoi minut muutokseen. Pelkäsin mitä tapahtuisi, jos en tekisi muutosta. Omasta mielestäni tässä ei ollut mitään rohkeaa. Ajattelin, että tilanteessa ei vaan kertakaikkiaan ollut vaihtoehtoja.

Mitä minä silloin sitten pelkäsin? Pelkäsin olla oma itseni, pelkäsin olla aidosti näkyvä, pelkäsin aikanaan juovan alkoholistimieheni kuolevan. Aiemmassa parisuhteessa pelkäsin hukkaavani itsenäisyyteni sekä oman persoonani. Olin elämässäni saanut kuulla millainen minun tulisi olla, mikä olisi sopivaa pukeutumista, mikä olisi sopiva tapa elää ja paljon muuta. Tai ainakin näin olin itse kokenut. Toisinaan myös muokkasin käytöstäni sen mukaan, mitä ajattelin minulta odotettavan.

Miten suhtautua muutokseen

Elämässäni on hetkiä, joita en ikinä halua elää uudestaan. Samaan aikaan olen kiitollinen kaikista kokemuksista. Ne ovat luoneet minusta ihmisen, joka uskaltaa muuttua. Muutokset eivät enää saa alkuaan pelosta, vaan muutos tapahtuu lempeästi itse itseäni kohtaan. Kaikki muutokset eivät edelleenkään ole helppoja, mutta päätös ja tahto muutokseen tapahtuu rohkeasti, ennen kuin tarvitsee pelätä. Tänä päivänä myös luotan intuitiooni. Se ohjaa minua vahvasti elämässäni.

Uusi kokemus kuvauksista

Kesäkuussa näin ilmoituksen erityisestä kuvauksesta. Oma tunteeni oli heti vahva siitä, että tuo kuvaus olisi minua varten. Kuvaajaa en tuntenut entuudestaan, kuvaus tuntui samaan aikaan jännittävältä ja juuri oikealta. Tiesin, että tämä päivä olisi minun…ja toki myöhemmin myös mieheni ❤️. Olin varannut ajan itselleni Boudoir-kuvauksiin. Boudoir tarkoittaa pientä huonetta tai salonkia, jossa nainen viimeistelee pukeutumistaan tai ottaa vastaan lähimpiä ystäviään.(Wikipedia)

Kuvauspäivänä astelin luottomeikkitaiteilijan Hannele Herttuan ehostettavaksi. Hän läsnäolollaan ja syvällä ymmärryksellään tiesi millainen meikki tällä kertaa olisi sopiva. Nyt oli Hollywood glamourin aika.

Ennen kuvauksiin menoa huomasin jännityksen nousevan pintaan. Olen työnikin puolesta ollut monenlaisissa kuvauksissa mukana. Olen myös esittänyt soolona burleski-esityksen yleisön edessä. En kuitenkaan missään kuvauksessa tai esityksessä ole riisuutunut kokonaan. Pysähdyin tuon jännityksen tunteen äärelle lempeästi. Mietin, ettei minun tarvitse ikinä näyttää kuvia kenellekään, jos minusta siltä tuntuu. Voisin olla täysin läsnä hetkessä aitona oma itsenäni ja nauttia.

Kuvaus juuri minua varten

Olimme sopineet kuvaajan kanssa tapaavamme helsinkiläisen hotellin aulassa. Tavatessamme hän tervehti minua iloisesti ja suuntasimme kohti hotellihuonetta. Huoneen ikkunasta avautui kaunis jugendtalojen näkymä. Olin kuin kotonani. Rakastan kauniita vanhoja rakennuksia. Rupatelimme hetken ja näytin ”kuvausrekvisiittani” kuvaaja Elisa Salomäelle. Hän vaikutti heti helposti lähestyttävältä ja luontevalta ihmiseltä, joka todella halusi minun tuntevan itseni tärkeimmäksi. Erityisesti pidin hänen tavasta kohdata minut ihmisenä ja yksilönä. Hänellä ei ollut ”valmista sapluunaa”, jota olisimme alkaneet toteuttaa, vaan hän tarttui hetkeen katsoi minua ja halusi juuri minun näyttävän kauniilta. Hän totesikin kauniisti, ettei hän voi etukäteen tietää mistä suunnasta kuvata, koska meillä kaikilla on omanlaiset kurvit ja mutkat kehossa. Kuitenkin ammattitaidollaan hän pystyi hetkessä näkemään esimerkiksi mistä suunnasta ja missä valossa kuva kannattaa ottaa, jotta juuri minun kurvini näyttäisivät kauniilta. Toisessa kohtaa hän kiipesi pöydälle ja välillä tuolille kuvaamaan saadakseen parhaan kuvakulman.

Kuvaushetkessä, kauniissa meikissä ja täysin paljaana, luontevan ja luotettavan kuvaajan kameran edessä, sain olla juuri sellainen kuin olen. Kokemus oli upea ja kaunis. Uskalsin luottaa ja sain olla tilanteessa kaikella tapaa paljaana omana itsenäni.

Kuvaus oli niin upea kokemus, että toivoisin mahdollisimman monen uskaltavan asettua kameran eteen ja näkevänsä itsensä taitavan kuvaajan kuvaamana, upeana omana itsenään.

Osa kuvista on tässä blogissa ja loput juuri siinä tarkoituksessa, johon ne alun perin oli suunniteltu, itselleni ja yllätykseksi rakkaalle miehelleni❤️

Kuvat: Elisa Salomäki, justshootmefin

Elisasta löydät lisää instagram.com/justshootmefin/?hl=fi,  justshootmefin.com

Hannelesta löydät lisää instagram.com/hanneleherttua/?hl=fi, herttuattarenkauneuspilkku.fi/

Minusta, Tuulasta löydät lisää:

facebook.com/huippuliike, facebook.com/femihealth, femihealth.fi/, instagram.com/huippuliike_tuula_schoultz/?hl=fi